Olen entinen valtion virkamies, jolla oli 30-vuotinen työura Oikeusministeriön palveluksessa. Musiiikin tekeminen on siis osittain ollut vain harrastus. Siitä on kuitenkin muodostunut merkittävä osa elämääni, enkä voisi kuvitella eläväni ilman musiikkia, sillä olen lapsesta asti ollut jollakin tavalla tekemisissä musiikin kanssa.
Harrastaminen alkoi jo Vieremän kunnan Tikanniemen kansakoulun opettajaparin, Anja ja Antti Kovasen, opastuksella. He laittoivat minut hyvin usein luokkatovereitteni, Pentin ja Lassin kanssa esiintymään erilaisiin koulun tilaisuuksiin. Nuoruusvuosina soitin em. koulu- ja lapsuuskaverini, Pentti Kosken kanssa myös tanssikeikkoja jonkin verran. Instrumenttini oli silloin rummut ja kitara.
Muita harrastuksiani musiikin ohella ovat mm. kalastus, sienestäminen ja valokuvaaminen. Nuoruusvuosina harrastin "oikeitten" valokuvien kehittämistäkin. Olen harrastanut nuoruudessani myös mäkihyppyä.
Uusin harrastukseni on kuvauskopteri, jonka hankin n. 1,5 kk. sitten (7/2025). Sillä olen opetellut pikku hiljaa kuvaamaan ja muutamia videoita löytyy jo Youtube-kanavani Drone-soittolistaltani. Lisään sinne myös uusia videoita sitä mukaa, kun saan kasaan sopivaa materiaalia.
Pöydälläni on jo ties monesko uunituore Macintosh iMac 24" (M1), jossa pyörii laillisina versioina teksti- ja musiikkiohjelmien lisäksi mm. PhotoShop.
Kuten em. teksti antaa olettaa, hankin 2000-luvun alussa ensimmäisen digitaalikameran, Agfan ePhoto CL 50- kameran, jolla opettelin digikuvausta. Harrastus vaatii harjoittelua, mutta harjoitus tekee sananlaskun mukaan kuitenkin mestarin. Tällä hetkellä menossa on viides digikamera, joka on Canon PowerShot SX1 IS. Nykyään kuitenkin hipaisupuhelimet ovat suurelta osin syrjäyttäneet perinteisen kameran, sillä niillä saa saa erittäin laadukkaita kuvia. Lisäksi puhelimissa on hyvät kuvien muokkaus- ja julkaisuominaisuudet.
